top of page
  • Writer's pictureTerhi Immonen

Onlyfans - uhka vai mahdollisuus?

Onko se halpamaista laittaa Itsestään paljastavia kuvia tai videoita nettiin (esim. onlyfansiin) ja pyytää niistä vielä rahaa?


Siitä on tovi kun olen kirjoittanut tänne. Olen yksinkertaisesti ollut niin kiinni töissä että ei vain ole ollut aikaa panostaa omaan blogiini. Nyt tuli eteen riittävän kiinnostava aihe joka sai minut oivaltamaan monia asioita (mm. yhteiskunnassamme oleva kaksinaismoralismin ongelma) ja koska vietän kesälomaa niin minulla on myös aikaa.


Onlyfans -tilin perustaminen ja ihmisten mielipiteet aiheesta?


Olen pohtinut tätä asiaa jo pidemmän aikaa ja meinasin jo puoli vuotta sitten tehdä tästä blogikirjoituksen. Muut asiat veivät kuitenkin huomion, kunnes asia palasi mieleeni. Päätin ottaa asian käsittelyyn ja lähdin tekemään oman Instagramini puolelle kyselyä aiheesta ja sainkin siihen lähes 250 ihmisen mielipiteen. Toki haluan jo tässä kohtaa tarkentaa että tämä ei ole "tutkimuksellisesti" validi kysely, sillä ensimmäinen kysymys oli kohdennettu mielipiteen kysymiseen että mitä jos minä tekisin onlyfans -tilin ja muutenkin vaihtoehtoja sekä kysymyksiä oli rajatusti. Silti 250 vastausta on aika paljon ja jotain niistäkin voi päätellä.


Kysyin mm. seuraavia kysymyksiä:

  1. Jos saisit tietää että mulla olisi onlyfans -tili, niin mitä ajattelisit?

  2. Onko sun mielestä noloa jos jollakkin on onlyfans -tili?

  3. Tekeekö se että on onlyfans -tili ihmisestä ala-arvoisen?

  4. Onko se kenties "cool" vai "not cool"?

  5. Voisitko kuvitella maksavasi jonkun sisällöstä?


Ennen kun aletaan analysoimaan näitä tarkemmin, niin haluan kuitenkin jakaa hieman omaa tarinaani ja taustoittaa koko kyselyn alkuperäistä tarkoitusta.


Tiukka, tarkka ja järjestelmällinen yritysjohtaja sekä villi luonnonlapsi


Tämän tekstin kirjoittaminen ahdisti alkuun, mutta totesin erään keskustelun käytyäni että mitä mä voin menettää? Nimenomaan puhumattomuus aiheuttaa näitä dilemmoja mistä myöhemmin tässä tekstissä avaudun.


Ne ihmiset jotka minut aidosti tuntevat tietävät tasan tarkkaan miten avoin olen oikeastaan kaikelle, varsinkin mitä tulee yksityiselämään. Työelämässä mulla on enemmän "sääntöjä" liittyen erityisesti eettisyyteen ja moraaliin. Työelämän Terhi on huomattavasti hillitympi. Vapaa-ajan Terhi on enemmän hulivili ja esimerkiksi mun ADHD korostuu erityisen paljon nimenomaan yksityiselämässä, missä en kontrolloi sitä niin voimakkaasti. Mulle on tärkeää että ihmiset saavat olla 100% omia itsejään erityisesti ystäviensä ja läheistensä seurassa. Mua suorastaan turhauttaa sellainen "ylikunnollisuus", jonka vuoksi en myöskään vapaa-ajalla viihdy määrääni enempää tilanteissa missä on paljon tuntemattomia ja paljon sellaista väkinäistä konservatiivista"näin vaan pitää käyttäytyä" -toimintaa. Koen olevani sen verran boheemi ja liberaali että rentous, erilaisuus ja 100% kanssaihmisten hyväksyntä on mun makuun ja vietän mielelläni vapaa-aikani samanlaisia ajatusmalleja jakavien kanssa.


Tämä ei kuitenkaan tarkoita että enkö tykkäisi erilaisista ihmisistä ja esim. äärikonservatiiveista. Mä rakastan ihmisten erilaisuutta ja jokainen yksilö on mun mielestä tosi mielenkiintoinen. Mun vapaa-aika on kuitenkin sen verran rajallista, että haluan pitää sen sellaisena että mulla on aidosti rento olla silloin kun olen vapaalla. Silloin en jaksa väkinäisyyttä, enkä myöskään oman identiteettini mukauttamista muiden miellyttämisen vuoksi. Koska teen paljon töitä, niin joskus myös tuntuu että mun identiteetti on muiden silmissä se työminä, mutta todellisuudessa työminä ja vapaa-ajan minä ovat mun kohdalla kaksi eri henkilöä, kuten mahdollisesti sinullakin joka tätä tekstiä nyt luet.



Alasti vesisateessa hyppiminen ja nakukommuunissa asuminen?


Mä oon just se tyyppi, jonka voi varsinkin pienessä humalassa yllyttää vaikka mihin ja en juurikaan häpeä jos tulee "sekoiltua". Mulle se voi tarkoittaa esim. alusvaatteilla (tai jopa alasti) vesisateessa hyppimistä. Voisin kuvitella itsestäni (ja kumppanistani) myös että me saatettaisiin joskus jopa muuttaa johonkin kommuuniin missä voisi halutessaan hillua vaikkapa alasti. Mulle siis alastomuus tai seksi ei ole mikään tabu.



Onko sitten kyse äärikompensoinnista?


Voi olla mahdollista että kyse on myös äärikompensoimisesta, sillä kun sun elämä on aika strukturoitua, vaativaa, täynnä velvotteita, vastuita ja hallinnan pitämistä, niin sitten kun ollaan vapaalla niin halutaan myös irrotella. Eikä mulle oikeastaan ole juurikaan väliä että onko siitä kompensoimisesta vai mistä kysymys. Mä pidän ihan aidosti näistä molemmista puolista itsessäni.



Eroottisuus ja seksuaalisuus keskeinen osa elämää


Päästään hiljalleen kohti sitä itse aihetta. Mulle sensuellisuus ja seksuaalisuus on tosi iso osa mun elämää. Mä rakastan flirttailla peilin edessä, kuunnella musiikkia kotona itsekseni ja tanssia peilin edessä seksikkäästi ja voimaantua siitä fiiliksestä. Mä tykkään ottaa sensuelleja kuvia ja lähetellä niitä esimerkiksi mun miehelle. Joskus otan niitä muuten vain ihan vain omaan käyttöön, jolloin saatan pukeutua kivoihin seksikkäisiin alusvaatteisiin ja napsia muutamat kuvat. Siitäkin tulee sellainen voimaantunut olo. Mun mielestä on myös erittäin mielekästä käydä ihmisten kanssa keskustelua esim. erilaisista seksifantasioista ja kuulla millaisia fantasioita ihmisillä on sekä myös rohkeasti kokeilla omassa parisuhteessa erilaisia asioita. Nyt päästäänkin itse otsikon mukaiseen aiheeseen eli Onlyfansiin. Mulle syntyi eräs kerta "kutkuttava" ajatus sen suhteen että mitä jos tienaisi myös rahaa tällä samalla hommalla? Pieni sivubisnes harrastuksena, jonka rahat voisin käyttää vaikka johonkin turhamaisuuksiin tai vaikkapa matkusteluun. Mitä jos mä laittaisin onlyfans -tilin pystyyn? Mä tykkään ottaa niitä kuvia ja oon mielestäni tosi hyvä myös siinä.


"En olisi enää uskottava johtaja"

Ensimmäisenä mieleen hiipi kuitenkin ajatus että "en mä voi koska mun maine menisi" tai en olisi enää uskottava johtaja. Pohdin että mut tunnetaan pääasiallisesti sellaisena asiallisena tyyppinä ja jengi ei tosiaan katsoisi hyvällä. Pahimmassa tapauksessa vaurioittaisin mun yritystä tällä. ihmiset eivät ehkä enää arvostaisi minua ammattillisesti ja tämä näkyisi sitten bisneksessä. Asettaisinko samalla myös tällä työntekijäni vaaraan? Mitä jos tämä pilaisi mun päätyön ja sen lisäksi että itse saisin siitä iskun, niin pahimmassa tapauksessa työntekijätkin kärsisi? Sellaista en voisi antaa tapahtua ja pistin asian syrjään.



Mikä on sun ajatus kun kuulet että joku myy eroottista kuva- ja videomateriaalia itsestään onlyfansissa?


Miten ihmeessä mun osaaminen muka mihinkään häviäisi vaikka mulla olisikin sivubisnes ja miten hiton väärin on että maailma on tämmönen paikka, että sun pitää runnoa itsesi johonkin "hyväksyttyyn" muottiin ja piilottaa itsestäsi puolia vain PELON vuoksi?


Eräs keskustelu sai mut kuitenkin palaamaan pitkästä aikaa tämän aiheen äärelle. Ei ainostaan sen vuoksi että aihe oli omasta mielestäni kiinnostava, vaan juurikin sen vuoksi että tähän aiheeseen tosiaan liittyy valtavan paljon olettamuksia mikä on ihan tosi ikävää. Miten ihmeessä mun osaaminen muka mihinkään häviäisi vaikka mulla olisikin sivubisnes ja miten hiton väärin on että maailma on tämmönen paikka, että sun pitää runnoa itsesi johonkin "hyväksyttyyn" muottiin ja piilottaa itsestäsi puolia vain PELON vuoksi?


Ei ihmekään kun ihmiset voi huonosti jos pitää olla muotissa. Ei ihme kun mäkin voin aikoinaan tosi huonosti, koska sivuutin pariksi vuodeksi kokonaan mun toisen puoleni ja yritin olla joku "kunnollinen bisnesmuidu", kunnes aloin ymmärtämään että bisnesmaailmassa aika monella on tosiaan nämä "kaksi eri minää" ja se on ihan normaalia. Ei se toki sitä poista että edelleen jengi piilottelee itseään pelon vuoksi, mutta kun se pelko on sellainen asia että se rajoittaa meitä monellakin saralla sekä aiheuttaa ahdistusta. Varmaan ihan samasta asiasta on kysymys esim. sen suhteen että jengi vaikkapa piilottaa oman seksuaalisuutensa. En toki sano että yhtä isosta asiasta kyse, mutta pointti taustalla sama eli häpeän pelko.



Olettamuksiemme ja vinoumiemme vangit


Me ihmiset ollaan meidän erilaisten vinoumiemme vankeja. Meillä on luontainen taipumus aina puolustaa omia näkemyksiämme ikäänkuin yhtenä oikeana totuutena ja koemme uhkaa asioista mitä emme ymmärrä. Meidän mieli on niin menneisyyteen juurtunut, että jos joku tulee ja tekee jotain erilaista ja varsinkin luo tunnetta/painetta että sinun pitäisi tehdä tai ajatella samalla tavalla, niin on helpompi lähteä puolustautumaan tai vasta-argumentoimaan. Mieli ei vain suostu olemaan avoin kovin helposti uusien näkemysten edessä, mikä toki on myös hyvä asia.


Pahimmassa tapauksessa meitä vaivaa ahdasmielisyys, jonka vuoksi levitämme muihin omaa pahaa oloamme siten että ahdasmielisenä asetetaan muille paineita mm. haukkumalla ja arvostelemalla muita. Ollaan ilkeitä ja saadaan ihmiset pelkäämään häpeää. Sen myötä sitten ihmiset sopeutuu koska loppujen lopuksi ihmiset haluavat tuntea itsensä hyväksytyksi, eikä kukaan halua tuntea häpeää tai ainakaan saada nöyryytystä sen vuoksi jos ympäristö ei ehkä hyväksy sun ajatusmaailmaa (tai ainakaan halua sanoa sitä ääneen).


Mitä tulee esim. seksuaalisuuteen tai fantasioihin, niin sanoisin että ihmiset pelkäävät että heidät leimataan esim. seuraavilla sanoilla:

  • Häiriintynyt

  • Outo

  • Friikki

  • Sairas

  • Horo

  • Huomionkipeä

Faktahan on se että todellisuudessa monilla (ellei kaikilla?) on kaikenlaisia fantasioita ja ajatuksia, joista emme vain uskalla puhua ääneen. Osa voi olla sellaisia että ne on vain ajatuksia, eikä halua viedä niitä oikeasti konkretian tasolle. Itse ajatuksia saatetaan silti hävetä, koska koetaan että ne eivät ole "normaaleja".


Omalla kohdallani halu ja kiinnostus esim. Onlyfansiin liittyen liittyy ehdottomasti jonkinlaiseen taiteelliseen itseilmaisutarpeeseen (rakastan myös maalaamista) sekä ehkä myös jonkinlaiseen jännitykseen. Jos siis tekisin tilin, niin haluaisin ehdottomasti myös jonkun taiteellisen twistin mukaan. Ehkä jopa niin erikoista että ne olisi kuvia/videoita missä maalaan, mutta siihen liittyisi vähäpukeisuus ja kehon käyttäminen. hmmm.. Vaikea sanoa.


Voin myös myöntää täysin rehellisesti sen että jos siitä saisi vielä pientä (tai isompaa) rahallista korvausta, niin on sekin kiinnostava ajatus. Koen että omaan sen verran vahvan itseluottamuksen ja saan huomiota suhteessani kuitenkin sen verta paljon, että esim. huomionhakuisuudesta ei olisi kohdallani olisi kuitenkaan kysymys.


Lyhyesti voisin sanoa että aika suurella todennäköisyydellä mun motiivit on ikäänkuin terveellä pohjalla.



Onlyfans & ihmisten mielipiteet?


Vihdoin päästään itse kyselyn tuloksiin. Alla vielä kertauksena itse kyselyn kuvat. Löydät nämä myös mun instasta kohokohdista.


Kysymykset ja niiden vastaukset eriteltynä:


Suurin osa vastaajista ei pitänyt nolona, eikä ala-arvoisena sitä että jollakin on Onlyfans-tili. Naisissa oli kuitenkin suhteessa miehiin selkeästi enemmän ajatuksia tuosta noloudesta. Moni koki myös että Onlyfans -tilin pitäminen on cool ja kaikista vastaajista 58% sanoi että voisi ehkä maksaa jostakin kanavasta jos sisältö olisi mielekästä ja näistä jopa 26% oli naisia.

Tässä kohtaa muistutan että tämä ei ole tutkimus, vaan kysely.

Suurin osa ei pidä nolona onlynfans -tilin omaamista. Suhteessa naiset kokivat kyseisen tilin nolommaksi kuin miehet. Ihmiset eivät myöskään vastausten perusteella kokeneet että henkilö olisi ala-arvoinen mikäli hänellä olisi onlyfans -tili.
Moni koki myös että onlyfans -tilin pitäminen on cool ja kaikista vastaajista 58% sanoi että voisi ehkä maksaa jostakin kanavasta ja näistä jopa 26% oli naisia.

Entäpä ne kirjalliset vastaukset?


KYSYMYS 1:

Mitä ajattelisit jos saisit tietää että mulla on onlyfans -tili?

Halusin ihan tahallaan kysyä tätä tässä muodossa, vaikka ajatus ei ollut hakea muiden hyväksyntää. Halusin kysyä näin koska monelle se olisi voinut olla järkytys tai suuri hämmennys, mutta vastausten perusteella tämä ei kuitenkaan tule varmuudella ilmi.


Pinkki: Naisen vastaus

Vihreä: Miehen vastaus


Click to open! :)



KYSYMYS 2:

Haluatko tarkentaa miksi vastasit että "cool" tai "not cool"

Tämä oli valintakysymyksen rinnalla optiona tarjota kirjallista tarkennusta.


Click to watch!



KYSYMYS 3:

Jos kuvitteellisesti itse perustaisit tilin, niin mikä olisi motiivisi?

Tämä oli viimeinen kysymys jossa ihmiset kertoivat omat arviot omista motiiveista.


Click to watch!



Feminismin aikakausi & voimaantuminen


Sanotaanko näin että yllätyin näistä vastauksista. Olisin odottanut jotenkin paljon negatiivisempia kommentteja ja suhtautumista. Ehkä mulla itsellä oli vain olettamuksia sen suhteen miten ihmiset suhtautuu tai sitten mun seuraajissa on vain suvaitsevampaa porukkaa. En osaa tässä siihen ottaa kantaa. Lukiessani kommentteja sekä saadessani varsinkin pidempiä yksityisviestejä huomasin että monet naiset kokivat että "wau" ja olivat jopa kannustavia. Aloin pohtimaan asiaa syvällisemmin ja innostuin myös googlettelemaan paljon aiheesta. Voimakas uteliaisuus heräsi ja mieli aukesi.


Fitness & instagram vs. Onlyfans?


Faktahan on se että sä saat tehdä ihan mitä haluat sun keholla. Se ei ole kenenkään muun asia. Itse koen että on ihanaa rakastaa omaa kehoaan ja siten olla myös sen kanssa niin sujut että on halukas myös näyttämään sitä muille. Ikäänkuin kantamaan kehonsa. Eikös tästä samasta asiasta ole kyse myös Fitnessin suhteen? Onko se muka hyväksytympää pistää maailman pienimmät bikinit päälle ja keikistellä somessa kuin jakaa vaikkapa kuvia onlyfansiin alusvaatteilla? Väittäisin että monen fitness-ihmisen kohdalla on myös kyse itseilmaisusta, voimaatumisesta ja jonkinlaisesta taiteellisuudesta johon liittyy mm. nämä asennot ja se kroppa itsessään. Ollaan ylpeitä siitä ja halutaan jakaa se oma ylpeyden tunne. Ihan kuten joku saattaa haluta jakaa lastensa urheilumenestyksen ja jakaa sen someen tai vaikkapa tuulettaa jotain työjuttua? Onko dilemma sitten Onlyfansin ja eroottisten kuvien suhteen siinä että niissä kuvissa ollaan esim. alusvaatteilla eikä bikineillä? Sellaista ei voi ikäänkuin "piilottaa" esim. jonkun harrastuksen taakse kuten vaikkapa Fitness suhteen ja tehdä siten hyväksyttyä? Vai olisiko tilanne eri jos jakaisi niitä kuvia mutta ei saisi niistä rahaa? Olisiko se sitten hyväksytympää? Toisaalta saavathan mallitkin ja urheilijat rahaa kehonsa käytöstä? Miten esim. eroottiset kuvat ja niiden myyminen sitten eroaa niistä? Vielä yhtenä esimerkkinä mieskalenterit ja naiskalenterit. Väitän että mieskalenterit on monen mielestä cool ja enemmän ok, mutta naiskalenterit eivät niinkään (yleisellä tasolla).


Voiko olla mahdollista että me ollaan niin juurtuneita joihinkin uskomuksiin että eroottiset kuvat ovat automaattisesti ikäänkuin "halpuuden" merkki?


Tankotanssi, Twerk, Burleski, Boudoir?


Kuten moni on huomannut, niin esim. yllä mainitut ammatit ja harrastukset ovat lisääntyneet. Noissa kaikissa neljässä on toki usein eroottinen viba, mutta se mikä niitä kaikkia yhdistää niin ne ovat visuaalisia pääosin keholla tapahtuvia itseilmaisun muotoja, joiden sanotaan nimenomaan tuottavan mm. voimaantumisen ja vapauden tunnetta.


Kävi omaa tutkimusta tehdessä myös ilmi että ilmeisesti Boudoir on ollut vuonna 2020 nopeiten kasvava valokuvaamisen muoto? Voit lukea aiheesta lisää esim. tästä tai tästä.


Alla jälkimmäisestä artikkelista pätkä:


The photography style in 2021 and the growing trends

  • Boudoir photography allows women to come into their own and embrace their persona in any way or the angle they see fit.

  • It also has an incredible storytelling aspect that might serve useful on a resume or artistic endeavor.

  • Women are the catalysts for change. Their bodies serve as the ultimate artistic medium of resistance.

In this way, boudoir photography has grown into its own beast in a very short period of time. It allows women to showcase their strengths, vulnerabilities, and graceful nature.

Above all else, women are stunning and sensational and this form of photography grants them the liberty to exhibit themselves as the truly spectacular works of art that they are.



Tiivistetysti oma mielipide?


Kun sulla on osaamista jostain aiheesta, niin silloin sulla on oikeus myös pyytää siitä rahaa. Tätä mekin tehdään SYKE Tribella. Tarjotaan ihmisille alusta minkä kautta asiantuntijat ja valmentajat voivat myydä omaa osaamistaan esim. verkkokurssien tai verkkovalmennusten muodossa. On täysin normaalia kaupallistaa oma osaamisensa eli saada osaamisestaan rahaa. Validi kysymys onkin että muuttuuko tilanne silloin kun haluat jakaa kuvia tai videoita itsestäsi ja vartalostasi tiedon jakamisen sijaan? Et opeta mitään, vaan keskityt tuottamaan pelkästään visuaalista materiaalia, jota on kiva katsella. Onko se normaalia vai tuleeko susta silloin nolo huomiohuora jonka ihmisarvo alenee sekä katoaako susta kaikki uskottavuus? Omasta mielestäni ei.

  • Mun mielipide on että jokainen saa tehdä kehollaan tasan mitä haluaa ja on ikävää että ihmiset yrittävät survoa itseään tiettyyn muottiin.

  • Onnellisuus ja elämän mieltymykset ovat aina yksilöllisiä asioita

  • Kenenkään arvo ei koskaan ole sidottuna mihinkään mitä ihminen tekee

  • Naisten on lähtökohtaisesti aina pitänyt olla joko "horoja" tai sitten erittäin siveellisiä ja tämä paine ei ole tullut naisilta itseltään vaan miehiltä. Siten nainen on "laittanut" itsensä muottiin, joka on miellyttänyt miehiä ja täten ei ole ollut mahdollisuutta aidosti toteuttaaa itseään ja olla oma itsensä. Ymmärrän täysin kulttuurin taakan, enkä tässä esim. syytä miehiä jotka tällä hetkellä elävät ja hengittävät. Jaan monia feministisiä aatteita, mutta pidän kyllä miehistä, eikä minulla ole mitään miehiä vastaan <3

  • Me ollaan kaikki erilaisia ja meillä on omia mieltymyksiä. Maailma on täynnä erilaisia persoonallisuustyyppejä ja mikään niistä ei ole sen arvokkaampi kuin toinen.

  • Seksuaalisuus ja aiheeseen liittyvät omat mieltymykset on asia mitä ei tarvitse hävetä tai piilottaa, ellei ne esim. aidosti vaurioita ulkopuolisia ihmisiä heidän tahtomattaan.

  • Ymmärrän että liian liberaali ajatustapa voi olla joskus vauriollista ja on hyvä että jotain perinteitä ja sääntöjä on olemassa, mutta onkohan tämä nyt kuitenkaan aihe joka on esim. riski yhteiskunnalle tai sinulle?


Lisäksi meidän jokaisen on välillä hyvä pysähtyä sen asian äärelle että miksi me arvioimme toisiamme niin voimakkaasti ja ikäänkuin "hyväksytään" vain tietyt asiat? Erilaisuus kun on voimavara kaikessa.


Jos olet joskus kärsinyt ahdistuksesta, niin oma vinkkini on että kannattaa myös katsoa oletko omalla toiminnallasi luonut itse omaan ympäristöösi sellaista ilmapiiriä missä ihmisten pitää piilotella itseään ja mielipiteitään pelon vuoksi kuten esim. sen vuoksi että sinä hyväksyt jonkun läheisen ihmisen, vain jos hän on sinun mieltymysten mukainen.


Mikäli nojaat mielipiteesi johonkin mitä et osaa oikeasti perustella, niin toivon että otat pienen itsetutkisteluhetken ja pohdit että mihin tuo sun olettamus perustuu.


Tarkistele että onko kyse vain olettamuksista vai ehkä jostain omista peloista kuten esim. uhkan tunteesta että joku henkilö omalla toiminnallaan on jotenkin uhka sinulle tai asettaa sinut epämukavaan tilanteeseen? Jos on näin, niin mistä tämä johtuu? Sinusta vai siitä toisesta henkilöstä?


Naisten esineellistäminen?

Otetaan vielä kantaa tähän näin loppuun. Ajaako Onlyfans -tilillä sitten naisten esineellistämistä? Varmasti joo jollain tavalla. Oma mielipide on kuitenkin se että ihmiset on visuaalisia olentoja ja sitäkin tärkeämpänä jos halutaan pois esineellistämistä (mitä pidän aika haastavana), niin ei omaan järkeen tunnu realistiselta että siihen päästään suoraan. Se tulee olemaan monivaiheinen prosessi jos tulee koskaan onnistumaan. Ehkä realistisempaa ja normaalimpaa on tavoitella sitä että kunnioitetaan naisia aina vaikka visuaalisia mieltymyksiä olisikin.

Näen että naisten tulisi johtaa ja koordinoida enemmän pornoalalla ja ensimmäisenä tulisi hajottaa esim. rikollisjärjestöjen toiminta sillä saralla. Kun nainen on vallassa niin hän voi päättää ITSE mitä tuottaa ja ehkäpä kun naisia on enemmän ohjaksissa niin pitkässä juoksussa myös sisältö alkaa mukautumaan ja siten NAISTEN mieltymykset tulevat isommaksi osaksi koko pornoalaa.


Viimeisenä vastaus siihen että olenko perustamassa nyt Onlyfans -tilin, niin en ole (en ainakaan vielä). Ehkä jossain kohtaa, mutta se nää nähtäväksi. Tällä hetkellä ei vain riitä aika. Idea on silti mielestäni mielenkiintoinen. Nyt iso syy tehdä tämä oli nimenomaan oman oman ymmärryksen lisääminen.


Toivottavasti tämä auttoi löytämään jotain uusia perspektiivejä ja jos ei niin kiitos silti että luit tekstin tänne asti.


Peace and love <3


Terhi Immonen

Instagram

LinkedIn

2 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page